31.8.-30.9.2007 Rauha Mäkilä:My flow my show
|
|

Näyttelyssään My Flow, My Show Mäkilä
esittelee uusia maalauksiaan. Aiheet hän ottaa musiikkivideoista,
jotka hänen mielestään kiinnostavalla tavalla peilaavat
tämänhetkisiä trendejä ja nuorisokulttuuria
sekä niiden pinnallisuutta. Pinnallisuudessa
Mäkilää kiehtovat turhamaisuus, hetkellisyys ja
itsekeskeisyys.
Musiikkivideoiden rinnalla mainosmaailma, internetin YouTube ja MySpace
–yhteisöt kutkuttavat suo-rasukaisuudellaan ja
markkinahenkisyydellään sekä ylikorostuneella
"minä, minä huomatkaa mut!" –hengellään.
Mäkilä on syntynyt vuonna 1980. Hän aloitti opintonsa
Kuvataideakatemiassa vuonna 2000. Aiemmin hän on pitänyt
näyttelyitä muun muassa Kluuvin galleriassa (2007),
Krista Mikkolan galleriassa(2006) sekä Kuvataideakatemian
galleriassa (2005). Hän on osallistunut
ryhmänäyttelyihin, esimerkiksi Mäntän
kuvataideviikkojen näyttelyihin
(vuosina 2006 ja 2007), "Vintti pimeänä" HoviArt
(2007), "Minä tahtoisin olla Koira" –näyttelyyn
Rauman taidemuseossa (2007) ja opiskellessaan Saksassa Städelsculessa "Rundgang 2004" näyttelyyn Frankfurtissa.
|